New year, first day.

 Uusi vuosi on vaihtunut. Vuosi 2021.

Kaikki tietää että 2020 ei ollut paras. Tai jos se oli niin hyvä niin. Itsellä se ei ollut.
Yleensä joka vuosi teen katsauksen menneeseen vuoteen Instagramini kautta.
Tänä vuonna voitaisiin katsoa kohokohtia, niitä ei ole paljon valitettavasti.

Sanoisinko että vuoteni instagramin kautta näyttää todella lyhyeltä kuvien suhteen.
Kuitenkin jatkoin minua inspiroivaa suht uutta harrastusta ja kävin muutamassa todella kiehtovassa paikassa

  

Kävimme tässä kohteessa pariin ootteeseen.
Näistä paikoista ei koskaan saa tarpeekseen.

Olihan näitä kohteita muitakin ei ehkä niin suuria mitä olisimme toivoneet.
Tämä harrastus vaatii hierveästi vaivaa ja kärsivällisyyttä ja aikaa mitä meillä ei ehkä niinkään olisi
koska innostus sitä on enemmän mitä sitten jaksaisi odottaa ja nähdä vaivaa.

Yksi ehdottomasti parhaimmista muistoista kuitenkin jäi Juhannuksesta

Vietimme muutenkin kesällä paljon aikaa kavereiden mökeillä, kiitos siitä.
Nyt ymmärrän ehkä hiukan paremmin miksi ihmiset omistaa kesämökkejä.

Kävimme juhannuksena veneilemässä kahdestikkin. 

Saunottiin ja uitiin grillattiin ja muuten vaan hulluteltiin ja koska olihan juhannuksena myös törkeän hyvä sää.

Ehkä suurin hankintani kesällä 2020 oli uusi terassikalusto.
Olin päättänyt että kesälomallani hengaan paljon takapihalla koska ei ollu mahdollisuutta muuhunkaan.
Ja kyseinen sohva oli paras hankinta pitkään aikaan.
Niinä hetkinä aina kun ei ole rahaa ja pitäisi jotain ostaa tai muuten vaan kiristää vyötä sitä ei mieti

mihin sitä oikeasti onkaan varaa.

En olisi 10 vuotta sitten uskonu että mulla olisi koskaan rahaa mihinkään monen sadan euron tavaraan. 

Ja niin mä vaan olen viimeisen parin vuoden aikana ostanut pihakalusteet ja AINA toivomani nahkasohvan mistä olen edelleen ylpeä ja se on pakko mainita aina.

Vaikka vuosi 2020 oli mitä oli, ei ollut karjurockia mikä on joka kesän kohokohta itselle,
ei ollut mitään muitakaan kesäillan rientoja niin onneksi oli monta kaunista kesäpäivää.
Monta päivää vietin Naantalin kuparivuorella tuijotaen ja kuvaen näitä joka kesäsiä auringonlaskuja.

Vaikka olinkin yksin katsomassa näitä olen oppinut tänä vuona itsestäni hirveästi asioita.

Toisaalta tämä vuosi oli vuosi joka muutti mua todella paljon.
Olen siis kiitollinen jokaisesta kesän auringonlaskusta minkä näin.

Loppu vuonna olin aivan loppu mun autoon. Tuntu että se hajos kokonaan käsiin.
Mutta kaikesta huolimatta vaikka se on paska eikä se ole kenenkään mielestä mitään muuta kun ruosteinen vanha Volvo, musta se on hieno. Olen kyllä aina ollut ylpeä mun autoista vaikka ne ei mitään huikeen hienoja oo koskaan ollu. Toisaalta aina jollain on jotain hienompaa ja parempaa mitä itse en voi koskaan saada, mutta tämä on se mitä mä saan ja ajan sillä edelleen, ja olen siitäkin onnellinen että se on edelleen tossa pihalla. Kiinnyn liikaa näihin romuihin aina, mutta on tulossa se päivä kun tästäkin tulen luopumaan ja ostan oman, ekan itse valitsemani auton.

Vuos 2020 oli itselle rankin koskaan. En ole koskaan miettinyt niin paljon itseäni kun tänä vuonna.
Vuos 2020 oli töissä kamalin ikinä, mua on aina lytätty monella tapaa, siitä miltä näytän, siitä mitä olen.
Kyseenalaistettu yms. en ole koskaan ajatellu sitä olen kaiken antanu vaan tapahtua. 
Tänä vuonna kun työpaikka kiusaamisesta tuli omalle kohdalle totta.

Aikanaan kun on kiusattu koulussa, sitä kokee että sen vaan kuuluu mennä niin. 
Nyt aikuisena kun joku kertoo sulle et sitä ei tarvii kestää ja kerrot siitä, asioille ehkä tehdään jotain.
En ole koskaan stressannut ja kun stressi osuu omalle kohdalle, ja sitä on niin stressaantunut että mistään ei tule enää mitään ja tuntee itsensä enää koneeksi jonka pitää suoriutua.

Olin kesän lopussa niin loppu kun tuurasin muita kestin kaikin paskan kun vihdoin olin pääsemässä lomalle, sain vyöruusun, jolloin aloin miettiä mikä menee pieleen. No kaikki.

Olin elänyt kuin päiväni murmelina. Kaikki oli samaa eikä mulla ollut enää mitään ajatuksia mistään.

Pääsin kesälomalle, olin pitänyt yhden viikon kesälomaa aivan kesän alussa.
Vyöruusu parantu suht nopeasti. Olin 2 viikkoa kesälomalla tein olin ja menin ilman mitään rutiineja kunnes taas, töihin paluu alko ahdistamaan. Jätin töistä lähtiessäni jälkeen aikamoisen sotkun, minulle vain sanottiin että älä huoli kaikki hoidetaan mun poissa ollessa.

Olin kesäloman aikana hakeutunut työpaikka terapeutille ja kerroin sille miten menee.
Mikään ei sillä hetkellä tuntunut auttavan niin paljon kuin puhuminen ilman että ajattelee mitä se toinen ajattelee.
 Ajatus että se oli sen työtä helpotti koska en ole koskaan pystynyt puhumaan suoraan omista asioista kavereille yms. koska jokaisella on omat huolet eikä ole kenenkään homma kuunnella muiden murheita. 
Käytin kaikki 5 kertaa mitä työterveys tarjoaa terapiaan. 

Tuntu taas paremmalta.
Ongelma ei toisaalta kadonnut, koska teraputti näki mun ongelmat ja tiedän ne nyt itsekkin.

En ollut siihen mennessä ajatellu että toisten ajatteleminen niin paljon mitä ite teen vois syödä mun omia voimia. Koska olen joko oppinut vaan että toisia pitää ajatella ja kuunnella ja auttaa.

Se että ajattelen "kunhan muilla on hyvä olla" "ei mulla oo väliä" "mulla on ihan sama" 

"mä olen ansainnu tän"

Yhtäkkiä se ei ollut enää mulle hyväksi.

Terapeutti kehotti jatkamaan kunnan tarjoamassa terapiassa.

Pidin kuitenkin pitkän tauon terapiasta.

Mulla meni ihan hyvin, en ollu tehny mun ongelmille mitään. 

Ja samaan aikaan niitä keräänty tietty lisää.
Aloin huomaamaan etten jaksa enää nähdä ketään, tai siis en halua nähdä ketään.

Mun eräs ystävä ymmärsi että nyt on vaikeeta joten kaikki antokin hienosti mulle tilaa, jolloin sitten jossai kohtaa tajusin itse että mä olen jäämässä ihan yksin koska en halua ees tavata uusia ihmisiä.

Pääsin uudestaan terapiaan. 

 Vuoden viimeisinä päivinä kuulen oman diagnoosini..

Tutkimukset kuitenkin jatkuu ja haluan kuitenkin että tää kaikki loppuu.

Näin vuoden ensimmäisenä päivänä on haikeeta miettii mitä paskaa kannan nyt mukanani kuluneelta vuodelta, mut haluan uskoa et kaikki muuttuis vielä. 

Ja annan tulevalle vuodelle mahdollisuuden, vaikka tunnen itseni nyt erittäin epävarmaksi kaiken suhteen.

Kiitos 2020 että kävin, mut kiitos että lähdit!