Heloust halous.
En olekkaan kirjotellu tänne sitten uuden vuoden.
On monesti pitäny kirjottaa, mutta mulla on ollut kiire.
Nyt kun kirjoitan olen juuri tullut viettämästä juhannusta ja mulla on erittäin kaikkeni antanut olo.
Olen sosiaalisoitunut koko viikonlopun, enkä voisi olla enempää onnellinen siitä että kaiken tämän takia olen niin väsynyt. Oli mahtavaa kun ympärillä oli ihmisiä, sain tietyllä tavalla olla oma itseni mutta pääasiassa yritin olla ihmisiksi, ettei tarvitse kenenkään ilmoittaa että oli muuten viiminen kerta.
Syötiin, juotiin paljon, käytiin veneilemässä ja ottamassa parit.
Saunottiin, uitiin, naurettiin ja sekoiltiin huolella.
Miten sääli et tää kaikki on taas ohi.
Mitä muuta.
Jotkut ehkä muistaa että opiskelin varaosamyyjäksi.
Se koulu on saatu päätökseen.
Se oli noin vuoden mun isoin riippa kivi.
Aloitin sen siis 2020 keväällä, siinä toivossa että voisin joskus tehdä muutakin kun selkä vääränä kantaa jarrulevyjä ja edetä omassa elämässä ja urassa ja tienata lisää sekä toteuttaa unelmia.
Koulu sai pienen kolauksen kun töissä alkoi työkavereiden kanssa ongelmat.
Koulu jäi vähän hoitamatta koska en jaksanu uskoa itseeni, tai oikeastaa mihinkään mitä tein tai olin.
Kävin melkein vuoden terapiassa puhumassa asioista koska kaikki tuntui olevan kasaantunut.
En halunnut nähdä kavereita saatika tutustua kehenkään.
Tiesin itsekkin olevani muuttunut ja jonkin olevan huonosti.
Keväällä kuitenkin terapeuttini sanoi, että hän hyvillä mielin ilmoittaa ettei mun tarvitse enää käydä vastaanotoilla, joten terapiani loppui alku keväästä.
Keväällä kuitenkin terapeuttini sanoi, että hän hyvillä mielin ilmoittaa ettei mun tarvitse enää käydä vastaanotoilla, joten terapiani loppui alku keväästä.
En ollut enää niin myttyyn mennyt ihminen joka teki kaiken mitä sanottiin
ja käskettiin, ajattelematta itseään.
Asiat vaan alko järjestyä.
Ostin uuden auton, auton mistä olin haaveillut pitkään, se ei ole uusi mutta se on sellainen mitä olen toivonut ja ihaillut. On edelleen uskomatonta että nyt mulla on sellainen. Välillä edelleen huomaan kun mietin "muistatko kun sä sanoit ettei sulla koskaan tuu olee tollasta autoa, sä et koskaan saa tollasta, sulla ei ole rahaa tollaseen, sulla ei voi olla tollasta" ja nyt se on.
Mun elämässä on ihmisiä jotka sanoo että ei noin tai näin tehdä.
Mun elämässä on ihmisiä jotka sanoo että ei noin tai näin tehdä.
Mutta miksi mä kysyn enää lupia koska mä voin ostaa tehdä ja mennä niin paljon kun mä haluan.
Nyt mulla on sellainen auto mitä olen toivonut, ja nyt mä teen siitä sellaisen kun mä haluan,
Nyt mulla on sellainen auto mitä olen toivonut, ja nyt mä teen siitä sellaisen kun mä haluan,
ilman että joku muu kertoo mulle millanen siitä tehdään.
Mä olen kaikesta huolimatta erittäin tyytyväinen, iloinen ja onnellinen mun autosta.
Tällä hetkellä ihan sama jos joku ei siitä pidä kertoo sen mulle, mua ei kerta kaikkiaan kiinnosta.
Koska tässä näkyy se että mullakin on mahdollisuus mihin vaan, ja tämä auto on mulle todiste siitä että, mäkin pystyn ja saan asioita kun mä vaan niitä oikeasti haluan.
Joku ajattelee että jaa joku auto vai. Kuulostaa toiselle pieneltä, tuntuu musta isolta.
Olen nähnyt kavereita enemmän tai vähemmän. Mikä on ihan mahtavaa että niitä on.
Kertoo myös kavereista et ne ei oo menny minnekkään vaikka ite olen kökkinyt kotona omissa tiloissani, vollottanut miten elämä on surkeeta eikä mistään tuu mitään.
Olin unohtanu miten hauskaa on mennä ja tehä juttuja sekoilla ympäri kaupunkia tai sit matkata vähä kauemmaskin.
Vaikka kaiken tän jälkeen, olen nyt saanut töissä mahdollisuuden edetä ja kokeilla myyjän uraa.
En edelleenkään usko itseni osaavan tai onnistuvan.
Oonko sitten liian vaativa ja ankara vai mikä homma koska haluaisin kuitenkin olla täydellinen.
En edelleenkään usko itseni osaavan tai onnistuvan.
Oonko sitten liian vaativa ja ankara vai mikä homma koska haluaisin kuitenkin olla täydellinen.
Mutta niinkuin joskus kirjoitin ei ole täydellistä, mutta se ei silti kelpaa mulle.
Pahin kaikista mun tän hetkisistä ongelmista on edelleen se että pelkään mitä muut ajattelee musta.
En voi sanoa ettenkö nauti huomiosta, ihan jokainen pitää siitä että tulee huomatuksi ja sekin on fakta, koska pääasiassa ihminen esim puhuu omista asioista koska ne on itselleen tärkeitä.
Mutten tiedä mitä itselle on tapahtunut, samalla kun toivon etti kukaan huomaa tai muista mua, toivon että joku kuitenkin huomaisi tai sanoisi mulle jotain.
Pyrin edelleen olemaan puhumatta omista asioista ellei niitä kysytä, mutta silti etten lörpöttelisi kauheasti koska ei kenenkään tarvi olla kiinnostunut (tai taas mä koen sen niin)
Haluan olla kiinnostunut muiden asioista ja olla se jolle voi puhua mistä vaan.
Haluan olla kiinnostunut muiden asioista ja olla se jolle voi puhua mistä vaan.
Joskus aikanaan vain opettelin olemaan hiljaa, etten vaan sanoisi mitään tyhmää, miettimään ensin mitä sanoo, jos se ei ole mitään järkevää tai tarpeellista en vain sano mitään.
En tiedä onko se parempi vai se että loppuillan poden pahaa omatuntoa koska joku minun sanoma asia vaivaa ja en ymmärrä miksi sanoin niin koska se kuulosti minusta tyhmältä.
Vaikka välttämättä kukaan muu ei sitä edes muista tai sillä ei olisi mitään väliä.
En tiedä onko se parempi vai se että loppuillan poden pahaa omatuntoa koska joku minun sanoma asia vaivaa ja en ymmärrä miksi sanoin niin koska se kuulosti minusta tyhmältä.
Vaikka välttämättä kukaan muu ei sitä edes muista tai sillä ei olisi mitään väliä.
Edelleen mua pelottaa tavata uusia ihmisiä, koitan tehdä jotain super fiksua ja filmaattista kuvaa itsestäni, en ole kumpaakaan. En oikein tiedä mitä olen koska en toisaalta uskalla olla oma itseni kovinkaan monen kanssa.
Olen vain yksi tällä pallolla olevista ihmisistä joka haluaa olla niin perkeleen erillainen,
paras kaikessa, kaikkien kaveri, en vain ole se on fakta.
Pyrin olemaan kuitenkin aina vaatimaton, en edelleenkään halua olla vaivaksi, minkä takia monesti edelleen jään pois kaikesta mahdollisesta.
Valitettavasti en tällä hetkellä pääse niin deeppeihin mielentiloihin mitä noin puoli vuotta sitten kun valoa ei tuntunut olevan missään ehkä hyväkin niin.
Tiedän mulla on paljon ajatuksia itestäni kavereista kaikesta, mutten saa niitä nyt vaan ulos.
Toisaalta ei se ehkä ole tarpeen, tällä hetkellä tuntuu asiat kuitenkin olevan sen verran hyvin
Toisaalta ei se ehkä ole tarpeen, tällä hetkellä tuntuu asiat kuitenkin olevan sen verran hyvin
Anyway kaiken lisäksi kun on kesä kärsin valtavasta fomosta.
Haluaisin olla kaikkialla mukana kokea kaikenlaista.
Onko musta tullut vaan yks suorittaja tässä elämässä. Viikolla olen tyhjä kuori joka vain tekee työnsä että saa rahaa ja pystyn elämään viikonlopulle jotta voin mennä ja tarpeen tullen olla sosiaalinen seurapiiri täti. Kärsin kaiken lisäks kauheesti ulkonäköpaineista. Pyrin käymään paljon treeneissä, toisaalta musta tuntuu et kukaan ei ees usko että käyn missään koska se ei näy mussa mitenkään.
Sitten kun laiskottaa enkä mene treeneihin on vielä pahempi olo koska tuntuu että petän taas itseni enkä tee mun ongelmien eteen mitään.
Välillä tuntuu että olen tosi hukassa ja mieli on sekasin ku seinäkello, mut toisaalta.
Sitten kun laiskottaa enkä mene treeneihin on vielä pahempi olo koska tuntuu että petän taas itseni enkä tee mun ongelmien eteen mitään.
Välillä tuntuu että olen tosi hukassa ja mieli on sekasin ku seinäkello, mut toisaalta.
Mulla on kaikki hyvin.
Kiitos jos luit