"Pienistä asioista pitää ottaa ne onnen hetket, ei niitten isoja asioita tartte olla" sano Aki Palsanmäki Haapsasalo ja kaverit ohjelmassa.
Sitte luin facebookista, kun mun kampaaja on pistäny sellasen sivun pystyy missä kertoo omia kuulumisiaan ja elämäntilanteestaan ja siellä mainisti miten hienoo on ku aurinko paistaa.
Siitä sitten aloin miettiä että nii, mä olen ollu tänää iha sika ilone meijä eteisestä. Se ei oo taas reiluun puoleen vuoteen ollu noin siisti mitä se nyt on.
Siis eihä se koskaa oo ollu siisti, mut nyt se on sen näkönen et mun ei tarvii olla ovella erikseen jaksamassa vieraille silmille mitään siteitä tai liinoja.
Ja muutenkin tulin iloseks pelkist puhtaist lakanoista siivotessa.
Ja aurinko paisto vaikka oli -2 pakkasta ja mulla oli ulko-ovi auki ja vein tyynyjä ja peittoja ulos ja oli iha kevät fiilis
Vähään aikaan ei oo ollu näitä ilon aiheita hirveesti.
Mut nyt on taas tai olis syytä iloon. Viime kirjoituksessa puhuin työttömyyden rankkuudesta ja ankeudesta ja miten se syö ajan mittaa ihmistä.
Alotan 13. pv työkokeilun Turun AD:ssa
Tää on siis mun vika viikko kun voin aamulla herätä kasilta siihen ku makkarissa on nii valosaa,
nousta sängystä tukka solmussa ekana eteiseen Nidan kuppi kädes hakemaa sille ruokaa, jonka jälkee teen itelleni kaakaota ja katon klo 11 asti telkkaria, koska joka aamuiseen rutiiniin on kuulunu Nidan myötä et katon ekaks huomenta suomee, sit kauniit ja rohkeat ja sen perää emmerdalet.
Ja senki jälkeen jumitan vielä kun telsusta tulee lääkärit.
Tässä kohtaa Nida kyl kattoo jo sen näkösenä et voisitko tv:n orja ja sit me lähetään kävelee.
Mut vaikka töihin pääseminen on hieno juttu niin miten sitä voikaa silti kaikki siinä jännittää.
Töihin meneminen, aamu herätys, työmatka.
Selitän asian itselleni sillee että ku oon ollu nii kauan kotona.
Vaikka teen töitä eikä kukaan oo koskaa valittanu niin mua silti pelottaa että jos mä mokaanki.
Vihaan ja pelkään kaikkein eniten mokaamista.
Vielä eniten pelkään negatiivista palautetta.
Vaikka sitä on hyvä saada en yhtään tykkää et sitä pitää antaa tai et joku joutuu sanoo mul jostain.
Ja eniten vihaan sitä jos mokaan jotain ja pitää kertoo et näin kävi.
Vaikka se menee niin et ihmiset mokaa ja sit on hyvä kertoo et on mokannu,
joka ikisen ihmisen naamasta näkee miten niitä harmittaa jos käy joku juttu joku menee pilalle
tai rikki tai jotain ja silti siihe vaa sanotaa no ei se mitään.
Mä en kestä sitä ja tunnen aina piston sydämmes ja sit olen sillee et ei näin.
Noh, joskus on pakko mennä epämukavuus alueelle ja tää on mulle nyt se.
Ei oo tuttu ja turvallinen autokauppa, tai iskän verstas.
Onneks kevät tulee päivät pitenee on valosaa ja lumet sulaa, kohta saan varmaa autoon jo kesärenkaat ja talvitakin voi jätää kotii ku ulkona ois jo reilusti plussa asteita,
pääsee nidan kanssa kävelee ilman arktista varustusta, ettei tuu jäätymis kuolema, ja voi käydä illallakin ettei mun tarvii pelätä pimeyden mörköjä.
Saa laittaa piha kaluston ulos ja kaivaa sähkö rillin varastosta.
KEVÄT KOSKA TUUT?
