Hei taas pitkästä aikaa.
Kevät on jo pitkällä paljon näkyy jo pikkukukkia kasvamassa ja pieniä silmuja puissa.
Hiukan puuttuu kevät fiilis kun aamulla näkee auringon ja kun pääsee ulos miettii että mikä se kirkas mahtoikaan olla kun ei enää näy, ja sitten tuulee nii paljon että tukka irtoo päästä.
Työttömän elämään nyt ei mitään kummallista kai kuulu, työttömänä päivästä toiseen, toivoen että jonain päivänä minäkin pääsen töihin.
Aina kun tulee viikonloppu, mietin torstai iltana että mitä mä teen perjantaina tai lauantaina. Keneltä kysyn minne mennään.. En keneltäkään.
Yksinäisyyteeni kuuluu sikäli hiukan uutta että kun kevät ja kesä tulee kohisten, herää oma sisäinen luovuus ja herätän sen kuvauksen taidon taas maanpinnalle. Kuvaus on yleensä saanut mut unohtamaan sen että olen yksin. Kameran kanssa en ole koskaan yksin, kanssani on sillon kamera, minä itse ja kuvaus kohde sekä auto joka on myös osa retkeäni. Olin sitten 1h tai 8h yksin minä ja kamera, en itke yksinäisyyttäni.
Rohkeasti olen menny eteenpäin päivästä toiseen, hyväksyen sen että tää on elämää, ja mitä sitten kun joskus pitää olla yksin kun on pakko, sillon ei voi itkee ja surkutella yksinäisyyttä.
Toki tässä maassa on paljon syrjäytyneitä ja yksinäisiä, haluaisin että kaikki löytäis ystäviä ja ihmisiä jotka on kohdannu samoja aisioita ja tuntemuksia. Itse vihaan yli kaiken tekopyhyyttä ja sitä että joillain ihmisillä on tapana tyrkyttää apua vaikkei sitä oikeasti aijo jatkossa antaa. Tiedän tasan tarkkaan ketkä haluaa auttaa ja viettää aikaani mun kanssa, eikä jätä mua sillon kun tunnen olevani jollekkin tärkeä.
Useimmat juhlapyhät kuten tuleva vappu, mietityttää että miten sitä ite tulee viettämään.
Onneksi mun ei sillon tarvii olla yksin ja on ihmisiä pakottaa mutkin myös juhlimaan vappua.
Viime viikonlopun vietin kuitenkin pääosin yksinäni. Vaikka olen paljon harrastanut yksin ajelua ja jokseenkin aika vähän. On se hiukan puuduttavaa, keksiä itse kokoaika kaikkea minne mennä ja mitä sitten. Olin yheksään asti iltaan iskällä kattomas telkkaria kun sit lainasin iskän autoa ja lähin ajelee. Ehkä vähän liian ajoissa kun ilta kuitekin kesti puol viiteen aamuyöhön.
Päätin odottaa yhtä kaveria baarista koska meillä oli sama osoite josta hain Hanneksen kotiin.
Odotin siis puoli neljään asti.
Matkalla kotiin kyytiläinen ihmetteli sitä että mitä olen koko illan tehnyt ja kenen kanssa.
Luonnollisesti en mitään enkä kenenkään kanssa.
Seuraava kysymys voisi suoraan sanottuna olla että eikö mulla ole kavereita, no ei..
Kerroin tilanteestani millainen se oikeasti on ja miten tähän on päästy, Missä ne kaikki mun entiset kaverit joita hänkin on nähny on nykyään ja eikö oikeesti oo ketään. Hiukan tuli ehkä luuseri olo
ensimmäistä kertaa koko aikana, että olisiko tää kaikki mun syytä, mut ei se taida niin olla.
Ja kuten kyytiläinen sano että "tollaset kaverit ei ole ystävyyden arvosia"
Moni sanoo että humalaiset on ärsyttäviä ja tyhmiä agressiivisia örveltäjiä,
mutta tais joku muu sanoa sen totuuden taas ihan ääneen ekan kerran.
Olen kyllä tämän vuoden aikana kuullut monesti että olen rohkea ja että kaikki ei ehkä jaksais tällästä yksinolemista viikosta toiseen. Ja nyt olen monina viikonloppuina kuskannut muita oottanut heitä yö myöhään, kaikki ovat kovin kiitollisia että yleensäkin jaksan, ja ihmeissään että miksi.
Ja painotan vielä en ole perjaatteessa yksin on mulla Hannes ja vanhemmat mutta, henkisesti kun ei ole ketään kelle jutella, kaikki tarvitsee kavereita, mulla niitä ei ole, se saattaa pidemmän päälle käydä hiukan raskaaksi.
Haluan myös yleensä korostaa sitä että vaikka olen yksinäinen se ei ole mulle ongelma pystyn kaikesta huolimatta lähtemään yksin ajelemaan vaikka tarjolla olisi paikka jossa on ihmisiä.
En halua kenenkään ajattelevan että "tuo ei pysty olemaan koskaan yksin, tossa se nytteki vaa roikkuu ku ei oo muitakaa"
Mm. Hannes monesti kieltäytyy kaikista menoista vaan sen takia koska mulla ei oo mitään.
Nyt olen kuitenkin sen saanut lähtemään koska yleensä aina käyn sillon iskällä kun Hannes menee jonnekkin.
Moni lukia varmaan miettiin nyt tässä kohtaa että "kommentoinpa tolle että tee asialle jotain ja älä vaa vingu ku mikään ei muutu!"
Jep totta ei muutu ei, mutta kavereita ei osteta kaupasta ja jos on hiukankaan ujo niinku mä uusien ihmisten kanssa, pelkää negatiivisia juttuja, omia virheitä, mokaamista, omia ajatuksia ja sanomisia ON VAIKEA TEHDÄ ASIALLE MITÄÄN!
Kirjottelen kuitenkin nykyään paljon yksinäisyydestä sen takia että moni kohtaa sitä nykypäivänä ja asiasta ei puhuta!!! Ja toivon että moni samassa tilanteessa oleva löytäis tän blogin pystyis tajuamaan että kaikesta pääsee eteenpäin aikanaan.
Uskon että Suomessa on paljon yksinäisiä nuoria jotka miettii että mitä tehdä.
Siihen ei minullekkaan ole oikeaa vastausta, itse pääsen eteenpäin kohtaamalla yksinäisyyttä olemalla yksin.
Ja sinä joka näet ihmisen joka on yksin. älä pelkää häntä hän on kuin sinä, nähnyt vain liikaa yksinäisyyttä, anna hänelle mahdollisuus ja aikaa. Sillä et tiedä kuka hän oikeasti on.
Ehkä sinä voisit poistaa häneltä yksinäisyyden, yksinäinen ei myöskään puhu sinulle juuri siksi tiedät kyllä miksi jos olet uusi tuttavuus, tai pelkää tulevansa torjutuksi, mutta jos ryhdyt siihen, älä jätä häntä yksin.
Se jos mikä sattuu yksinäistä.