Elämä se on yhtä riepotusta, musta tuntuu. Vai onko se tää ikä?
Että nuorena kokee ja tuntee kaikelaista että sit ku mä oon vanhempi en aattele tai tunne näin?
Emmä tiedä on taas niin monta asiaa mitä miettiä ja voi olla et joku tulee mulle tekemään tän julkaisun jälkeen litsarin. Lähinnä vaan siis siinä mielessä että joku tulee mut tod.näk. haukkumaan kuinka itsekeskeinen ja kuinka paska asenne mulla on tähä elämään.
Joo ei tässä tällä hetkellä montaa ilon aihetta ole.
Työttömyys ja tää raha tilanne on kaikkein eniten rassaavimpia juttuja.
Joka päivä telkkarista kuulee miten työttömille annetaan vaan keppiä ja otetaan pois jotta ne varmasti menis töihin, mutta ku se ei oo niin.
Olen taas töide loppumisen jälkeen hakenu töihin vaikka ja minne mutta en oo saanu mistää vastauksia. Kouluun ei enää tänä vuonna kannata ens vuonna uudestaa sitte.
Eikä auta työtöntä että on paljon yksin.
Tai en oo sillee yksinäine enää ku aiemmi, henkisesti ehkä vielä jonku verran.
Oon jo joutunu nii monen ihmisen kohdalla "luopumaan toivosta"
Ehkä asioiden pitiki mennä niin.
On tässä muutenki ollu kaikelaista.
Otettii Hanneksen kanssa koira.
Ollaan mietitty koiran hankintaa jo muutama vuosi nyt sitte vähä enemmän.
Labradorinnoutaja Nida tuli ehkä hieman nopeammin mitä kuvittelin.
Yleensä pentua joutuu odottamaan, mutta nyt pentu odotti meitä.
Kävimme 1.9 Torstai iltana Sipoossa katsomassa koiria.
Olin sinne mennessä hiukan epäileväinen että ei nyt vielä ja niin,
No paikan pällä sitten kun nähtiin koirat niin olihan ne kivoja ja pieniä.
Mietinkin siellä että voi ei mitä jos mietittäis vielä kun mä en oo varma.
Mutta Hanneksen into ei ollu loppuakseen joten mun oli vaan pakko päättää mikä otetaan.
Pari päivää kotona olemisen jälkeen olin aivan hajalla koska en ollut ajatellu millasta alku on.
Pentu pissaa sisälle se riehuu ja huutaa, mitään se ei tee ilman meitä seuraavaan puoleen vuoteen.
Nyt on ensimmäinen viikko mennyt ja on ollut erillaista mut kyllä kaikki aikanaan. Pian mä huomaan ku toi koiruus on iso ja saan kyllästymiseen saakka käydä sen kanssa lenkillä vesisateessa ja pakkasessa. Sitä kaikkea odotan nyt innolla koska ei käydä tällä hetkellä ku pieni muutaman metrin mittanen lenkki aamuisin.
Kaikki se huoli ja hysteeria on ohi kun huomaa että se alkaa oppimaan asioita.
14.9.1994
Siitä on nyt 22 vuotta ku meitsi tuli tänne.
ja 2 vuotta mun syntymästä musta tuli Mynämäkeläinen ja lähes siitä asti mä oon ollu mynämäkeläinen.
Mut 22 vuotta, siinä ajassa on ehtiny nähdä kaikkee, vaikka kaikki on myös vielä eessä.
Mut niin paljon mä oon oppinu.
Tänään mä oon meittiny lähinnä vaan sitä että olin mä mitä vaan tai kuka vaan
ei mun tarvii miettii mitä muut musta ajattelee, mä oon se joka mä oon.
Jos musta ei pidä niin ei tarvitse.
Tähänki ikään asti on kaverit ja ystävät vaihtunu nii monesti ja se on näyttäny ketkä on niitä oikeita ystäviä.
Ja mikä on kaikkein parhainta, ku alkaa meittimään että ketä on jääny mun elämään.
Niin on hauska huomata että ai toiki on vielä mun kaveri eikä me sillo ees tunnettu.
Ja toiki ei me oltu sillo ees juteltu tai oltii jotai ihan muuta.
Elämässä ne pienet hetket on parhaita kun oivaltaa mikä on hyvin vaikka joku asia ois ihan päin helvettiä. Tai joku olis mulle ilkeä niin on hienoa huomata ne ketkä ei oo mulle ikinä ilkeitä.
Vaikka jokainen tekee virheitä tai on ärsyttäviä, on hienoa huomata keitä on ne keneltä saa anteeksi.
Tai kuka jaksaa aina sun juttuja tai kuka jaksaa aina kuunnella sua.
Mut oon myös huomannu sen et kun ei ole niitä kuuntelijoita, miten hyvin ite nykyään jaksaa
oma olon kanssa. Ihmisen ei tartte pärjätä yksin, mutta kuinka monta pahaa hetkeä mäki oon
joutunu piilottamaan tai unohtamaan.
29.9 2010
Tässä iässä huomaa myös miten vanhemmista tulee aina vain tärkeämpiä.
Sillon ku oli tarha ikäinen, ei voinu jäädä tarhaan ekana päivänä ku äiti ei jääny.
sama oli kun meni kouluun.
Yläasteella halus vaan pois kotoa ja vanhemmat oli iha tyhmiä ku ne ei päästäny jonnekki tai ei saanu jotain, tai ne ei antanu olla rauhas tai piti siivota. Ammattikoulussa no ketä kiinnostaa jotkut vanhemmat.
Sitte ku on muuttanu pois kotoo miettii vaa et voiku sais asuu kotona ja ois oma huone ei tarttis tehä ruokaa eikä maksaa laskuja eikä tehä mitää mitä aikuisten täytyy tehä.
Ja sit niitä ei nää ku sillon tällön ku nyt saa olla nii paljo omas rauhas
et sitä rauhaa vois antaa kenel vaa.
Sit vaa miettii ku ei ois ikinä kotona kiukutellu ku sillo oli asiat nii pal paremmin ku oli lapsi.
Mutta elämä ottaa ja antaa. Joskus enemmän joskus vähemmän.
Joillain on helpompaa joillain vaikeeta
14.9.1994
Siitä on nyt 22 vuotta ku meitsi tuli tänne.
ja 2 vuotta mun syntymästä musta tuli Mynämäkeläinen ja lähes siitä asti mä oon ollu mynämäkeläinen.
Mut 22 vuotta, siinä ajassa on ehtiny nähdä kaikkee, vaikka kaikki on myös vielä eessä.
Mut niin paljon mä oon oppinu.
Tänään mä oon meittiny lähinnä vaan sitä että olin mä mitä vaan tai kuka vaan
ei mun tarvii miettii mitä muut musta ajattelee, mä oon se joka mä oon.
Jos musta ei pidä niin ei tarvitse.
Tähänki ikään asti on kaverit ja ystävät vaihtunu nii monesti ja se on näyttäny ketkä on niitä oikeita ystäviä.
Ja mikä on kaikkein parhainta, ku alkaa meittimään että ketä on jääny mun elämään.
Niin on hauska huomata että ai toiki on vielä mun kaveri eikä me sillo ees tunnettu.
Ja toiki ei me oltu sillo ees juteltu tai oltii jotai ihan muuta.
 |
| 13.2.2012 |
Vaikka jokainen tekee virheitä tai on ärsyttäviä, on hienoa huomata keitä on ne keneltä saa anteeksi.
Tai kuka jaksaa aina sun juttuja tai kuka jaksaa aina kuunnella sua.
Mut oon myös huomannu sen et kun ei ole niitä kuuntelijoita, miten hyvin ite nykyään jaksaa
oma olon kanssa. Ihmisen ei tartte pärjätä yksin, mutta kuinka monta pahaa hetkeä mäki oon
joutunu piilottamaan tai unohtamaan.
 |
| Hannekselta synttärilahja |
Sillon ku oli tarha ikäinen, ei voinu jäädä tarhaan ekana päivänä ku äiti ei jääny.
sama oli kun meni kouluun.
Yläasteella halus vaan pois kotoa ja vanhemmat oli iha tyhmiä ku ne ei päästäny jonnekki tai ei saanu jotain, tai ne ei antanu olla rauhas tai piti siivota. Ammattikoulussa no ketä kiinnostaa jotkut vanhemmat.
 |
| 25.9.2014 |
Ja sit niitä ei nää ku sillon tällön ku nyt saa olla nii paljo omas rauhas
et sitä rauhaa vois antaa kenel vaa.
Sit vaa miettii ku ei ois ikinä kotona kiukutellu ku sillo oli asiat nii pal paremmin ku oli lapsi.
 |
Joillain on helpompaa joillain vaikeeta