Sunnuntai 8.1
Tänään ollaan oltu Hanneksen kanssa ihan kahden.
Käytiin me tossa neljän aikoihin Hanneksen kotona ja oltiin siellä pari tuntia.
Sitten mynämäessä pyörähtämässä, ja nyt meillä.
On se niin musertavaa kun nyt taas sitä ajattelen että huomenna nään Hanneksen viimestä kertaa
tällä alkavalla viikolla.
Kunnes sitte taas lauantaina pääsen Hanneksen porukoitten mukana sinne kattomaan.
Mulle tää on niin vaikeaa vaikka tiedän että ei se sinne loppu iäks jää ja onneks silläkin siellä on lomia.
Kaikki erot ja menetykset on mulle nykyään niin kamalia,
kun on kerran elämässään joutunu kokemaan jotain
niin erottavaa ja uutta.
Mutta kaikki mikä sattuu se vahvistaa, niin tääki.
Enkä mäkään mitään menetä, ehkä vähän yhteistä aikaa.
Toivon vaan että siellä on sen puol vuotta ja tulee sitten pois.
Ja kahden viikon päästä taas helpottaa kun Hanneskin pääsee sieltä viikonlopuksi pois.
Onneks mulla on koulu kerrankin joudun myöntämään että siitäkin on jotain hyötyä
Että pitää mulla sen päivä rytmin ja muuta ajateltavaa,
etten joka päivä joudu murehtimaan kaikkea surullista.
Onneks mulla on kavereitakin ja enkä nää sitäkään niin kamalana,
että jos joka ilta soitan muuten vaan puhuakseni ni jos siinä muutama kyynel pääsee putoomaan.
Enkä myöskään ole niin kamala tyttöystävä että soittaisin joka ilta.
Vaan jos on aikaa.
Mutta huomenna jos koskaan on se kamalin päivä.
Siksi olen pyhittänyt sen itselleni sellaiseksi päiväksi että saan olla kotona ja rauhoittua.
Kyllä tähänkin tottuu niin tottuu kaikkeen muuhunkin kamalaan.
Rakastan sua ja sä tiedät sen me nähdään vielä!
Oot mulle rakkautta ja kultaa koskaan et oo mulle tehny mitään turhaa
♥
Hannes ♥