Olen ehkä joskus puhunut ystävistä ja kavereista niistä omista kokemuksista, mutta saatoin olla silloin villi ja hullu nuori.
Nyt kun asia ei enää ole niin haluaisin kertoa asioista mitä sitä tajuaa vanhetessaan.
Lapsena noin ala-aste ikäisenä sitä tulee melkeen kaikkien kanssa toimeen.
Kun on koulussa sovittu kaverin kanssa että kyläillään tiettynä päivänä, ei sillä viikolla oltu kenenkään muun kanssa kun sen joka oli tulossa kylään viikolla.
Jos et ollut koulussa hänen kanssa kyläily saattoi peruuntua koska oletettiin ettei se haluakkaan tulla kylään. Hassu ajatus eikö?
Onhan se koska sitten taas teininä yläaste ikäisenä kun sovittiin kaverin kanssa että nähdään tiettynä päivänä, ei välttämättä hengailtu sen kaverin kanssa koulussa mutta se ei tarkottanu sitä et ei oltais kavereita oli vaan eri kaveri porukat.
Hassua on myös se kun mietin millanen ite olin 7luokalla, olin tavannut 2 kaveria ja he olivat keskenään samalla luokalla ja hengailivat välituntisin keskenään. En muista mitä kautta tutustuttiin mutta päätettiin että ollaan parhaita kavereita me kolme, vaikkei ees tunnettu.
harvemmin oltiinkaan ees sitten tekemisissä ja nämäkin kaksi kaveria ei enää vanhetessa olleet välituntisin keskenään vaan löysi uudet porukat, kuten mäkin.
Nykyään olen vielä toisen kanssa kaveri ja hän on ihan erillainen kun sillon.
Vanhetessani löysin sitten oikean ystävän enkä edes tajunnut sitä että hän oli se oikea paras ystävä.
Hän olikin paras ystävä ikinä mitä mulla oli ollut, mutten osannut arvostaa sitä sillon.
Hän oli mm. koulukiusattu ja jäi yksin koulussa.
Sillon 7lk minä oli niin utelias että päätin mennä juttelemaan ja jossain kai päätin että me muuten tutustutaan.
Niin kävi. Hän vaihtoi luokkaa mun luokalle jossa kaikki oltiin kavereita, hänen luokalla häntä kiusattiin. Hänestä tuli ihan erillainen kun oli minun kanssani.
Niin monta vuotta vietettiin yhdessä, käytettiin toistemme vaatteitta.
Olin yökylässä viikkoja. Tehtiin toistemme läksyt.
Tehtiin videoita joissa tanssittiin ja naurettiin toisillemme.
Naurettiin kaikelle me ei koskaan riidelty.
Mutta sitten tuli se aika kun mentiin uusiin kouluihin ja tuli uusia kavereita.
Mulle kävi huonosti enkä päässy kouluun, musta tuli mustasukkanen, oikea ämmä koska oletin ettei kaveri ollu musta enää kiinnostunu, vaikkei asia ollu niin ja sen olen vasta sen jälkeen tajunnu, kadun sitä tekoa koko elämäni.
Kaipaan häntä kovasti mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Mutta siitä ystävyydestä opin paljon ja olen onnellinen hänen puolesta ja siitä mitä tein hänen hyväkseen vaikkei hän sitä arvostaisikaan.
Sen jälkeen mulla ei ole ollut ketään merkittävää kaveria niin suurta sellasta joka ois ollu mulle niin tärkeä.
Ja kun se tärkeä löytyy se voi tulla ihan puskan takaa.
Mulla on kavereita ja kavereita.
joidenkin kanssa juttu luistaa hyvin joidenkin huonosti.
Olen antanut joillekkin monen monia tilaisuuksia yrittää uudestaan.
Olen myös tajunnut sen ettei mun tarvitse kestää mitään huonoja ihmissuhteita.
Ja niin olen myös nyt päättänyt.
Olen antanut yhdelle ihmiselle niin monia kertoja yrittää uudelleen ja uudelleen,
mutta on niitä ihmisiä jotka tarttuvat antamaani köyteen ja antavat mun auttaa, ja on niitä jotka käyttävät köyden siihen että hirttää itsensä.
Olen omasta puolestani niin pahoillani kaikesta siitä mitä olen tehnyt jättnyt tekemättä tai tehnyt, mutta en ole sen arvoinen että mua vois käyttää rättinä ja pyyhkiä mulla pöytiä.
En halua olla yhden tekevä.
Tiedän että on ihmisä jotka oikeasti välittävät siitä mitä mulle kuuluu ja uskovat siihen että muakin kiinnostaa, enkä ole vain se joka haluaa arvostella ja johon ei voi luottaa.
Ajatuksia tästä aiheesta on niin paljon että menee ihan solmuun mutta sanon vain sen mitä olen nyt oppinut
Paras ystävä
häntä ei välttämättä näe joka päivä tai ees joka viikko.
Hänellä on myös muita kavereita, mutta ei välttämättä sellaisia kuin minä olen, ei ole toista samallaista kuin minä.
Hän on sellainen jonka kanssa on aina jotain puhuttavaa, puhuminen ei lopu koskaan.
hänen kanssa voi puhua mistä vaan.
Vaikka hän ei halua nähdä tai jaksa nähdä ei se tarkoita sitä että hän ei pitäisi minusta enää.
Hän voi olla myös sellainen joka asuu kaukana.
Vaikka hänellä on kiire ei se tarkoita sitä että hän olisi unohtanut.
Ja minä olen tajunnut että minulla on sellainen ihminen, mikä parasta minun ei tarvitse stressata mistään mikä liittyisi häneen tai meidän väleihin.
Siksi toivonkin että saan jakaa osan elämääni myös tämän tärkeän ihmisen kanssa.
Vanhenemisessa parasta on se kun tajuaa uusia asioita ja tajuaa että on oppinut virheistään.
Ja tajuaa sen että on jollekkin tärkeä.
